Mad Hopper & Viisi penniä

Töölössä on tullut käytyä pubissa saati baarissa yleensä suhteellisen harvoin, mutta kun siellä on oluen tai ruuan äärelle tullut eksyttyä, on osoite ollut yhdeksän kertaa kymmenestä Viisi Penniä. Siksipä olinkin erittäin innostunut, kun tämä Töölön keidas ilmoitti avaavansa yhteyteensä panimon. Viiden Pennin olutvalikoima on ollut männä aikoina erittäin hyvä, joskin ihan ennen remonttia valikoima oliJatka lukemista ”Mad Hopper & Viisi penniä”

Isot oluet: Varjojen mailla – Sori Brewing Shadow Games I-IV feat. Helppoa Juotavaa

Blogi on ollut hieman varjojen mailla kuten kirjoittajansakin. Nyt kun kevät puhkeaa siitepölyiseen loistoonsa oli aika puhaltaa uutta hönkää tännekin. Ja mikäpä parempi paluu varjojen suojista kuin Sori Brewingin Shadow Game sarjan 4 ensimmäistä putelia. Seurana toimi ensimmäisenkin Isojen Oluiden maistelun taistelupari Helppoa Juotavaa– blogin Jukka. Vaikka tämä tasting suoritettiinkin jo viime lauantai kirjoittelen ajatuksiaJatka lukemista ”Isot oluet: Varjojen mailla – Sori Brewing Shadow Games I-IV feat. Helppoa Juotavaa”

Natura

Koronasulkujen lähestyessä ehdimme ennen lockdownia käydä testaamassa vielä yhden Eat Finland-kirjan paikan.

Allekirjoittaneelle jo ennestään tuttu Natura sijaitsee Iso Roballa parin kivenheiton kotikolostani, joten paikan ohi tulee muutenkin seikkailtua usein. Olimme varanneet 7-ruokalajin menut. Aiemmin tutustuin Naturaan kalleimman All Out-menun kautta kera viinipaketin ja muistini sopukoista nousi varoitus, että se voi olla ”hieman” liikaa.

Inarin 7 ruokalajin menu kotona

Korona-aikana moni ravintola on joutunut mukauttamaan toimintaansa joko rajaamalla kävijämäärää, tekemällä muutoksia tarjontaan, tarjoamalla kotiin otettavia annoksia tai jopa sulkemalla ovensa. On ollut ilo nähdä miten useat toimijat ovat löytäneet uusia kanavia ja tapoja tuottaa elämyksiä ruoan ja juoman muodossa ihmisille. Kiitokset siitä ja nyt uusien PK-seudun rajoitusten kynnyksellä, toivotan voimia jaksamista ja kaikkea hyvääJatka lukemista ”Inarin 7 ruokalajin menu kotona”

Laskiaispullat – lopputulokset

Päivittyvä blogisarja laskiaispullista ja Runebergin tortuista on päättynyt. Ei siksi, että kaikki hyvät ja tunnetut pullat olisi maistettu, vaan siksi että ei herranen aika yksi ihminen vaan voi tai jaksa syödä pullia ihan näin paljoa! Pullien taso vaihtelu laidasta laitaan. Osa pullista oli selkeästi enemmän marketteihin tarkoitettu kun taas osa oli taidolla suunniteltu heille, jotkaJatka lukemista ”Laskiaispullat – lopputulokset”

Sue Ellen

Sue Ellen Dining room & Bar avasi tämän vuoden Eat Finland-kirjan annin. Sue Ellen on herättänyt huomiota vähän fiinimmän oloisena paikkana ohikulkumatkalla. Mielikuvat lokaatiosta ovat myös lämpimät sillä nautiskelin samalla paikalla sijainneessa Sundman’s Krogissa todella hyvät illalliset pariinkin otteeseen.Sue Ellenin ruokalistalla komeilee herkullisen kuuloisia merenelävistä koostuvia annoksia ja puuhiiligrillillä valmistettuja liha-annoksia. Menusta huokuu tiirailu amerikkalaisenJatka lukemista ”Sue Ellen”

Laskiaispullat ja Runebergin tortut: 2021 TOP-listaus [päivittyvä postaus]

Laskiaispullat
1. Cafe Succés – Laskiaispulla mantelilla
2. Chjoko – Pistaasilaskiaispulla
3. Kakkupalvelu Pala – Vegaaninen laskiaispulla seesaminsiementahnalla
4. Nurmileipä – Laskiaispulla mantelilla
5. Cafe Succés – Laskiaispulla hillolla
6. Kakkupalvelu Pala – Vegaaninen laskiaispulla vadelmahillolla
7. Kakkugalleria – Laskiaispulla mantelilla
8. Kakkugalleria – Laskiaispulla vadelmahillolla
9. Chjoko – Suklainen laskiaispulla
10. Kanniston Leipomo – Laskiaispilla mantelilla
11. Patisserie Teemu Aura – Vegaaninen laskiaispulla hillolla
12. Leipomo Rosten – Laskiaispulla mansikkahillolla
13. Nurmileipä – Laskiaispulla hillolla
14. Gateau – Laskiaispulla mantelilla
15. Patisserie Teemu Aura – Laskiaispulla mantelilla
16. Gateau – Vegaaninen laskiaispulla hillolla
17. Fazer – Laskiaispulla mantelilla
18. Cafe Papu – Laskiaispulla vadelmahillolla

Runebergin tortut
1. Kakkugalleria
2. Patisserie Teemu Aura
3. Nurmileipä
4. Rosten
5. Anton & Anton
– Roundin Runebergin donitsi

Krog Roban aamupala

Perjantaina oli palkkapäivä ja vaikka Irwin Goodman-tyylinen palkkapäivän jälkeinen olo ei ollutkaan, teki lauantaina mieli jonkun muun tekemän aamupalaa. Ensimmäinen vaihtoehto tilata Green Hippo Cafesta breku combo ei onnistunut, koska toimitus olisi venynyt jonnekin kello kahdentoista nälkäkiukkuisemmalle puolelle.

Kerrankin aivotoiminta oli yhtä viiltävää kuin itse Nikke Knakkertonilla ja tajusin, että olen kulkenut useamman vuoden Lilla Robertsin ravintolan, Krog Roban, aamupalakyltin ohi. Vaikka sivuilla ei luvattukaan hotellivieraiden ulkopuolisille aamupalaa viikonloppuisin, soitto Krog Robaan varmisti sen, että vaatteet oli laitettava kadun ylitystä varten.

Haikon Kartano

Haikon Kartano on pyörinyt omassa sosiaalisessa mediassa lähinnä kesällä milloin kokouspaikkana, polttaripaikkana ja milloin perhelomakohteena. Tutustuin itse lähemmin Haikon Kartanon tarjontaan vasta nyt koronan aikaan. Ja sehän oli oikein mukava. Kahden hengen staycation-paketti – “stay”-etuliitteestä voidaan toki keskustella – tarjosi käynnin kylpylään, yöpymisen sekä Imperial Menu-illallisen.  Saavuimme hieman ennen check-iniä Haikoon ja suuntasimme aiemmin asiakaspalvelultaniJatka lukemista ”Haikon Kartano”

Porvoo ja Sinne

Haikon Kartanolla oli tarjolla monien muiden hotellien ja kylpylöiden tapaan Staycation-paketteja. Alun perin kivenheiton päässä sijaitsevan St. Georgen staycation-mahdollisuuksien antamien kipinöiden kautta syttyi idea lähteä hieman ruttopuistoa edemmäs kalaan. Haikon Kartanon lisäksi suuntaaminen Porvooseen tarjosi mahdollisuuden vierailla Helsingissäkin tutussa Sinnessä. Helsingin Sinne tosin muuttui Smygiksi jo muutama vuosi sitten.  Matkan alkuun vierailimme ennen Sinneä PorvoonJatka lukemista ”Porvoo ja Sinne”