Fat Lizard Brewingin taproom aukesi jo hyvän aikaa sitten, 22.10.2020. Olen vieraillut siellä hakemassa sammutustarpeita tulikuumana palavaan west coast janooni useammankin kerran ja pari kertaa istuskellut hieman iltaakin. Taproom itsessään on viihtyisä ja henkilökuntakin todella mukavaa. Taproomin Thronella istuva Viivi oli jo aiemmin maininnut, että taproomille saadaan myös kattava bourbonvalikoima. Eräs valittu lentävä monitoimipanomies on myös todennut, että valikoimasta halutaan Suomen paras. Tämähän piti testata.
Vaikka en itse mikään bourbon connoisseur olekaan, ovat ”uuden maailman viskit” olleet minulle helpompia tarttua kuin Skotlannin nummien nektarit. Ja kun tarjolla oli hyvä valikoima, päätin mennä maistelemaan Taproomin vahvempaa tarjontaa oluen sijasta. Mukaan makumatkalle pyysin Suomen johtavaa hyönteiskokkia Koiramies Kaireniusta ja Liskojen panokuningatar Gretaa. Mukaan tulivat myös graafinen taituri Oskari sekä olutalan monitoiminainen Aniko sekä vaihtuvat featuring artistit illan mittaan.
Saapuessani taproomille tein pienen katsauksen bourbonien listaan ja mietiskelin taktiikkaa maisteluun. Ihan hirveän montaa mukia näin vahvoja ei voisi ottaa ja nenänkin vastaanottokyky varmasti alkaisi jossain kohtaa täyttyä. Kun porukka alkoi kasaantua, sovimme taktiikaksi ottaa yhden referenssibourbonin ja 4-5 muuta bourbonia. Annos koko referenssillä oli 4cl ja muilla 2cl.
Referenssibourboniksi valikoitui itselleni jo aiempaa tuttu Gentleman Jack. Kyseinen tuote on ns. premium versio Jack Danielsista. Muistelin, että ko. bourbon on hinta-laatu-suhteeltaan ok miinus luokkaa. Ensimäisissä tuoksutteluissa ja makustelussa esiin tulikin mukava tammisuus. Toisaalta myös viinaisuus ja tietynlainen dokausjyrkkyys tuli myös päin näköä. Tällä saa ainakin kaikki nyanssisemmat maut huuhdottua pois. Dokaus bourbon niille, jotka tykkäävät miehekkäästi vääntää naamaan jokaisen siemauksen jälkeen.
Seuraavaksi lauteille pääsi ensimmäinen maisteluun kuuluva bourbon. Halusimme lähteä seikkailemaan makujen lisäksi maantieteellisesti ja ensimmäinen stoppi Tenneseen jälkeen oli Wyoming. Sieltä maisteluun tuli perheomisteisen tislaamon bourbon nimeltään… Wyoming. Tuoksu on tosi kukkainen ja maku hyvin herkkä. Ehkä jopa liian herkkä omaan makuun. Vaikka tislaamo lupaa vaniljaisuutta en sitä oikein itse löydä ja tamminen jylhyys loistaa myös poissaolollaan. Ihan hyvä, mutta jään kaipaamaan monipuolisuutta. Kukkaisen tiukan ystäville varmasti mukava tuttavuus.
Wyoming matka jatkui bourbonin kantamaille Kentuckyyn. Sazerac rye on saanut nimensä ”amerikan ensimmäisen coctailin” mukaan, jota on tuusailtu Sazerac Coffee Housessa 1850-luvun kieppeillä New Orleansissa. Nykyään Sazerac Ryeta keitellään Buffalo Tracen huomissa. Alun perin hieman skeptisesti tarinaan ja coctailia varten tehtyyn bourboniin suhtautunut porukkamme kuitenkin piti Sazeracista. Tuoksusta löytyy nyt kunnolla vaniljaa ja makeaa aprikoosia. Maku on alkuun melko suoraviivainen, mutta taittuu makeaan banaanileipään ja parfyymisuuteen paljastuen loppupeleissä monipuolisemmaksi kuin alku antaa ymmärtää. Todella mukava ja erilainen bourbon.
Buffalo Tracen katon alla Kentuckyssa majailee myös seuraava bourbon nimeltää W.L. Weller. Rukiin sijasta kyseisessä nesteessä asuu vehnää. Tämä oli tietoinen valinta makumatkallamme, jonka lyhyyttä kompensoimme mutkittelulla makujen valtatien kummallakin laidalla. Tuoksussa tulee mukavasti pähkinää, joka antaa odottaa maulta myös hyvää. Tuoksuun ihanuus sitten loppuukin. Weller on makeaa, konjakkista ja persoonatonta. Vehnä kyllä tuo pehmeyden, mutta myös liiallisen makeuden. En pääse myöskään yli konjakkisuudesta. Vaikka viskit eivät olekaan oma weapon of choice, niin konjakit ovat sitä vielä vähemmän.
Vaikka bourbon-biilimme kurvittelikin makujen valtatiellä, ikkunasta näkyy silti Kentuckyn maisemat. Osan seurueesta vaihtaessa suuntaa, päätimme me jatkaa kohti menun kalleinta tislettä nimeltä Rabbit Hole Cavehill Kentucky Straight Bourbon. Rabbit Hole Distilling buorbon sisältää vehnää, ruista, hunajamallasta ja maissia. Tuoksu on makea ja päärynäinen. Ensinuuhkaisulla huoli konjakkisuudesta herää esiin. Maussa on kuitenkin mukavaa tammista ja alkoholista kuivuutta, jota komppaa toffeinen nougat. Erittäin mukava bourbon.
Tähän väliin totesimme makupalettimme olevan jo suhteellisen turtunut ja neniemme palaneen alkoholin nuuhkimisesta. Siksipä päätimme maistella taproomin miedompia antimia hetkisen. Itse tartuin Suomen parhaaseen west coastiin eli 254 Redwood IPAan, joka sopi ruskeiden tisleiden kylkeen ja jälkeen oikein hyvin. Myös vatulla pimpattu Slick Black toimi todella hyvin kahvin korvikkeena.
Ennen taproomin valojen vilkkumista eteemme tuotiin vielä Viivin suosikki. Mysteeribourbon tuoksui pähkinäiseltä ja tammiselta. Maussa oli nougat ja makeus tuli esiin melassisen paksuna, mutta tasapainoisena. Oikein mukava tuttavuus. Bourbon paljastettiin Heaven Hillin tislaamolla tehdyksi Larcenyksi.
Maistelun voittajaksi puhtaan maun voimin nousi hieman yllättäen Sazerac Rye. Ainakin teoriassa. Se oli maistelun monipuolisin ja kompleksisin tarjoten vähän kaikille kaikkea. Toisaalta Sazeracin heikkous on myös sen erikoinen makumaailma. Jos pohtisin kotona bourbon-lasillisen ottamista voisi Sazeracin nautiskelu tuntua oikealta lähinnä jälkiruokana tai ”sinä erikoisempana bourbonina”. Jos ottaisin korttipelin kylkeen tai leffaseuraksi hyvän buorbonien makuisen bourbonin, ottaisin Rabbit Holen.
Suosittelen ehdottomasti makumatkaa Fat Lizardin Taproomissa joko oluiden tai bourboneiden syövereihin. Oluet ovat hyviä, bourbonit laadukkaita ja palvelu timangia.
Ja tosiaan. Jäihän niitä bourboneita vielä maisteltavaksi toistakymmentä…
Kielen päällä 