Olutvuosi 2020 oli aiemmista todella poikkeava. Koronan vuoksi todella moni tapahtuma, joka rytmittää vuotta, peruuntui. Tämän lisäksi omaa oluen kulutusta ohjasi suomalaisten panimoiden tukeminen ja oman kellarivaraston tyhjentäminen.
Myös baareissa käynnin käytännössä tiputtua nollaan erilaisten oluiden spontaani maistelu jäi vähäiseksi. Todellisten hypeoluiden tilaaminenkin loppui omalta osaltani heinäkuun jälkeen. Ja hyvä niin, sillä oman kellarin tyhjennys noin 4-5 vuotta kypsyneistä oluista alkoi osittain liian myöhään.
Tylsää tilastoneppailua
En käytä kovinkaan superorjallisesti mitään reittaus-sovellusta tai arviointialustaa, mutta sen verran kaivelin Untappdista tietoja, että sain tietooni hieman viime vuoden tilastoja.
Eniten check-inejä tuli tänä vuonna vähemmän yllättäen kotoa. Alkuvuodesta ehdin vierailla muuallakin, mutta silloin tein check-inejä aika laiskasti eikä tilastoa oikein voi tästä piirtää. Vuodelta 2020 kertyi check-inejä joka tapauksessa todella paljon vähemmän kuin viime vuonna. Noin 250 täppäyksestä noin 170 oli merkattu paikka, joista noin 60 oli kotona, 50 kavereiden luona, 20 ulkotiloissa ja loput baareissa.
TOP-20 listalla on nähtävissä hyvin se, että olen kaivellut kellareista vahvoja oluita maisteltavaksi yksin tai vieraiden kanssa. 20 oluesta 12 on joko stoutteja, portereita tai wee heavyja. Muut oluet jakaantuvat suhteellisen tasan lagereiden ja pilsien sekä sourien kesken. Panimoista eniten ovat edustettuna Sori Brewing (4 olutta), Mallassepät (3 olutta) ja muut sijat ovat aika hajanaisesti jakautuneet. Suomalaisia tai Virossa majapaikkaansa pitäviä suomalaisten perustamia panimoita listalla on 10 ja muualta maailmasta loput 10.
Jenkkireissusta muistuttivat Perennialin Abraxas ja Jack Abbey´sin Bourbon barrel-aged Framinghammer. Näistä jälkimmäinen oli todella kova suoritus. Noin muutoin check-ineistä ovat tippuneet pois kaikki ulkomaiset merkit lukuun ottamatta yhtä reissua Tallinnaan.
Aiemmin suurimpia ryppäitä check-ineihin ovat aiheuttaneet erilaiset olutfestarit kotimaassa tai ulkomailla. Vuonna 2020 check-in piikit tulivat lähtökohtaisesti muutamasta kavereiden tai kaverin kanssa istuskelusta. Kun tyhjentää kellaria, ei yksinkertaisesti voi juoda desin mittaisia tai pienempiä maisteluannoksia. Hulluhan se olisi joka vetäisi loppupullon viemäriin. Paitsi silloin kun se on kuraa.
Voisikin sanoa, että oluen ympäriltä kadonneet festarit ovat korvautuneet sillä, että ihmiset kutsuvat toisiaan maistelemaan oluita luokseen. Olut on parhaimmillaan sosiaalisesti nautittuna ja luontaisten sosiaalisten tilaisuuksien kadottua on ihmiseläin niin fiksu, että järjestää sosiaalisuutta muuten. Ollaan me vaan tosi fiksuja. Ja janoisia.
Vuoden 2020 makumuistot ja mieleenpainuvimmat jutut
Vaikka 2020 olikin uusien oluiden löytöretkien kannalta hieman heikko ja tylsä, jäi vuodesta mieleen selkeästi positiivisiakin asioita.
2020 osoitti kokonaisuudessaan sen, että oluen parissakin kannattaa joskus rikkoa totuttua normia. Nimittäin jättämällä useammat ulkomaan tilaukset pois, keskittymällä kellarivaraston tuhoamiseen ja keskittymällä enemmän suomalaisiin oluisiin löysin uusia tuttavuuksia ja verestin muistoja vanhojen kanssa. Lisäksi korona pakotti toimimaan totutusta eriävällä tavalla ja esimerkiksi Ota Oluen kanssa järjestetyt etätastingit One Pint Pubissa ja Porissa olivat vuoden kohokohtia. Kiitoksia osanottajille ja panimoille!
Viime vuoden selkeät olutmuistot ovat selkeästi Olarin Panimon Top 2 Bottom, Mallasseppien tuotantoon tutustuminen kokonaisuudessaan, Paloaseman Panimon Aavikko Lager, Plevnan Smörre ja Lindenin Pils.
Voi kuulostaa hassulta, koska ylempänä hehkutin muun muassa Jack Abbey´sin loistavaa porteria.
Miksi nämä? Ensinnäkin näihin liittyy erilaiset tilanteet, odotukset ja arvostukset. Olarin Panimon Top 2 Bottom on omasta mielestäni niin lähellä New Yorkin matkoillani maistelemia New England Ipoja, että voisin melkeen sanoa että ollaan Suomen parhaan äärellä. Eihän tämä mikään kaikista mehukkain ja hedelmäisin ole, mutta todella suurena Bissell Brothersin The Substancen diggailijana tämä oli nannaa sielulle ja makumatka New Yorkiin kurkulle. Loistava olut. Tässä on katkeroita, humalointi tasapainossa aromien puolellakin ja ennen kaikkea runko on oikein onnistunut. Olarin helmi. Tämä bisse tehtiin muistaakseni One Off-vetona toisen oluen kanssa ja pitkään Olari aikoikin jättää Top 2 Bottomin unholaan ja ottaa mainitun toisen tuotteen vakivalikoimaan. Onneksi näin ei käynyt.
Mallassepät olen aina tiennyt kovaksi sour ja IPA-panimoksi, mutta 2020 aikana maistelin melkeinpä kaikkea mitä heiltä oli saatavilla. Tyylejä oli laidasta laitaan ja lähes poikkeuksetta kaikki olivat todella hyviä. Ja kun tähän todella hyvien joukkoon lisää vielä poskettoman hyvät Pimp My-sarjan sourit ja parhaan maistamani milk stoutin Patan, ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa. Loistavaa tekemistä. Mutta saisipa näitä PK-seudultakin helposti.
Paloaseman Panimon kanssa täytyy olla tarkkana, sillä kyseisen panimon suhteen en voi olla aina täysin objektiivinen, koska siellä olen tehnyt itsekin parit oluet. En toki omiani, mutta kuitenkin. Vuosi 2020 oli myös omalta osaltani lagereiden ja pilsien vuosi, sillä niitä tuli ainakin mielestäni juotua enemmän kuin aiemmin. Ja minkämoisia! Paloaseman Panimon Aavikko lager on olut, jota muistellessa tulee aina jano. Sopivan kuiva, suoraviivaisen maltainen runko ja raikas humalointi vie janon, ja tajun.
Plevnan Smörre Ruis-IPA on tuttu jo vuosien takaa. Silti sitä ei tule juotua, koska eipä sitä monesti löydä PK-seudulta. Ja jos löytyy, niin harvoin näin uutuuden perässä juoksijana uskallan juoda ”tuttua ja turvallista”. Kun Plevnalta oli mahdollista kaverin kautta saada tilattua muutamia pulloja oluita niin tottakai tartuin tilaisuuteen. Nautin Smörren saunan jälkeen aurinkoisella penkillä istuen kesäauringon helliessä kehoa. Pelkkä tilanne oli siis jo epäreilu monia oluita kohtaan. Mutta onhan Smörre ihan törkeän hyvä IPA. Vaikka paras West Coast IPA Suomessa onkin omilla listoillani Fat Lizardin 254, ei Smörre IPA-kategoriassa paljolla häviä sillekään. Huippu tuote. Ja saa miettimään, että miksi helvetissä pitää koko ajan juosta uuden perässä kun kotomaasta löytyy tällaisia helmiä.
Lindenin Pilsin kehitystyö on ollut pitkä panimon pääjehun Mikon mukaan. Useiden kokeiluiden jälkeen pils näki päivänvalon ja sai heti kehuja kerakseen. Harmikseni en sitä tuoreiltaan päässyt maistamaan, mutta sain kuin sainkin Pilsin käteeni kesän aikana. Monissa yhteyksissä Lindenin Pils on saanut kilpakumppanikseen Plevnan Pilsin, joka on loistava tuote. Useilla harrastajilla viisari on värähtänyt tiukemmin Plevnan suuntaan, mutta allekirjoittaneella palkinto lipuu Rauman suuntaan partakarvan mitalla. Lindein Pils on raikas, rapsakka ja erittäin suuhun tippuva olut, jossa on kuitenkin aistittavissa panijan oma näkemys pilsiin. Bravo Mikko!
Monta pienempää muistoa voisi lisätä listaan. Oluista erillisenä tarinan mieleeni on jäänyt yllä mainittu oluen keittely Paloaseman Panimolla. Tuurasin pääpanijaa Allua hänen reissunsa ajan keittämällä Kissauniversumin ja Valkoisen Tuplan. Aiemmista tiedoista poiketen ihan kaikki humalat eivät keittopäivään mennessä olleet saapuneet ja pääsin/jouduin hieman tuunaamaan reseptiä tavalla, joka osoittautui myöhemmin onnistuneeksi. Oma unelma on ollut päästä keittämään olutta ihan myytäväksi asti. Vaikka se nyt toteutuikin jonkun toisen reseptillä, on bucket listissä jos ei kokonainen ruksi niin ainakin hentoviiva yhden unelman kohdalla.
Lisäksi olutreissuista kesän ainoa oikea olutreissu Fiskarsiin oli aivan todella mukava. Oispa kesä ja Fiskars ❤
Ikäviä muistoja jäi jo aiemmin mainitsemistani kellareiden kaiveluista ja kypsytysajoista. Moni 3-5 vuotta kypsynyt olut oli niin sanotusti vehkeytynyt huolella. Monen oluen kohtalo oli ollut hapettua pimeässä kellarissa. Toisten kohtalo oli tulla kontaminaation runtelemaksi. Eräskin whiskey barrel aged wee heavy muistutti enemmän suklaalla kuorrutettua Flanders Red Alea kuin skotlannin ylpeyttä. Pari todella luotettavan panimon totaalisen pilalle mennyttä olutta harmitti todella paljon, mutta se kuuluu omalta osaltaan asiaan. Opinpahan sen, että ei kannata turhaan makuutta kaljoja liian pitkään vain kypsytyksen vuoksi. Saa sitä olutta juodakin ja joskus jopa kannattaakin.
Vuonna 2021 lupaan itselleni jatkaa suomalaisten panimoiden kanssa peuhaamista enkä haikailla liikoja ulkomaille. Vuosi 2020 osoitti, että on turha lähteä merta edemmäs kalaan saati juosta koko ajan uutuuksien perässä. Suomi on craft beer-maana menossa kohti kärkeä. Vielä kun naurettava etämyyntihöpötys saadaan oikaistua, korona kaadettua ja festarit pyörimään voidaan nostaa kolpakot loistava tulevaisuuden kunniaksi.
Kielen päällä 