Home

Uusimmat tekstit

Mad Hopper & Viisi penniä

Töölössä on tullut käytyä pubissa saati baarissa yleensä suhteellisen harvoin, mutta kun siellä on oluen tai ruuan äärelle tullut eksyttyä, on osoite ollut yhdeksän kertaa kymmenestä Viisi Penniä. Siksipä olinkin erittäin innostunut, kun tämä Töölön keidas ilmoitti avaavansa yhteyteensä panimon. Viiden Pennin olutvalikoima on ollut männä aikoina erittäin hyvä, joskin ihan ennen remonttia valikoima oli…

Lue lisää

Isot oluet: Varjojen mailla – Sori Brewing Shadow Games I-IV feat. Helppoa Juotavaa

Blogi on ollut hieman varjojen mailla kuten kirjoittajansakin. Nyt kun kevät puhkeaa siitepölyiseen loistoonsa oli aika puhaltaa uutta hönkää tännekin. Ja mikäpä parempi paluu varjojen suojista kuin Sori Brewingin Shadow Game sarjan 4 ensimmäistä putelia. Seurana toimi ensimmäisenkin Isojen Oluiden maistelun taistelupari Helppoa Juotavaa- blogin Jukka. Vaikka tämä tasting suoritettiinkin jo viime lauantai kirjoittelen ajatuksia…

Lue lisää

Hanahuone Juova – pehmeä nousu

Toisen koronakevään kulkiessa kohti kesää, on Suomen pienpanimoscene liikkunut eteenpäin liput löyhästi tuulessa liehuen ja osaltaan fanfaarit soiden. Uusia panimoita, panimotiloja ja taproomeja on noussut huonoista olosuhteista huolimatta. Tämä onkin omanlaisensa merkki siitä, että suomalainen pienpanimo-scene voi hyvin sekä siitä, että hyvällä oluelle on aina ostajansa. Allekirjoittaneelle jopa hieman puun takaa hyökännyt esimerkki yhteistyöstä ja…

Lue lisää

Isot oluet: Isot IPAt vol. I

Isot oluet ovat kiinnostaneet oluen juojia olivat ne sitten ipoja, stoutteja tai soureja. Iso olut voi minulle merkitä montaa asiaa: paljon alkoholia sisältäviä oluita, erilaisilla lisukkeilla tuunattuja oluita tai lajityylissään esimerkillistä olutta. Tällaisia oluita on mukava testata, mutta eritoten vahvoja oluita ei oikein yksin voi maistella. Kellareita kaivellessani sormeni osuivat Dogfish Headin 120 minutes IPAan.…

Lue lisää

Natura

Koronasulkujen lähestyessä ehdimme ennen lockdownia käydä testaamassa vielä yhden Eat Finland-kirjan paikan. Allekirjoittaneelle jo ennestään tuttu Natura sijaitsee Iso Roballa parin kivenheiton kotikolostani, joten paikan ohi tulee muutenkin seikkailtua usein. Olimme varanneet 7-ruokalajin menut. Aiemmin tutustuin Naturaan kalleimman All Out-menun kautta kera viinipaketin ja muistini sopukoista nousi varoitus, että se voi olla ”hieman” liikaa.

Lue lisää

Lataa…

Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.